torstai 14. maaliskuuta 2013

Tähtipölyä


Tänään käytiin pikku tyttöjen kanssa hakemassa mumppa kotiin, kesällä sitten laitetaan tuhkat omaan metsään.Vaikka nyt onkin kyse koirasta niin surku on todella suuri. Tokihan toinen oli 13 pitkää ihanaa vuotta uskollisena kaverina mukana kaikissa menoissa, nyt on sitten totuteltava aivan uudenlaisiin arki rutiineihin. Onneksi täällä vipeltää kaksi pientä nahka kaveria ja kaksi maukua niin ei ehdi hiljaista olemaan :) Toki vielä tulee vaistomaisesti ajatelleeksi, että onkohan Dooris nyt sisällä...onkohan se syönyt... ajan kanssa tähän tottuu ja eihän sitä koskaan tiedä jos tämä hurja ottaa vielä Dookalle seuraajan :0) Se jää nähtäväksi!

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Muistoissamme

Doris
2000-2013

Sunnuntaina 10.3.13 rakas Dooka mumme menehtyi omaan petiinsä vanhuuden väsyttämänä :0( Mumppa alkoi viikonlopun aikana hiljentää askel tahtia ja töppöset ei meinannut ihan aina pitää alla, mutta se ei kummemmin ihmetyttänyt koska tätä oli tapahtunut jo vuoden ajan aika ajoin. Särkylääkkeen voimin mentiin Maanantai päivä ja Tiistaina vielä Mumppa oli töissä mukana :) Keskiviikko alkoi jo näyttää oireita siitä, että kaikki ei ihan ole kohdallaan, mutta ei vieläkään käynyt mielessä miten pahasti asiat voisi olla. Torstaina Dooka täytti 13 vuotta ja samana päivänä tuli romahdus, ruokaa ei saanut syömään enää lainkaan, vettä vain, ulos täytyi liki main kantaa kun töppöset ei kunnolla kantaneet. Perjantai ja lauantai näytti, että nyt on Mummen voimat uupuneet ja Sunnuntaina oli suuri suru. Loppuun asti Mumme seurasi talon touhuja ja heilutti muutaman kerran häntää aina kun joku tuli lähelle :0) Eilen Äidin kanssa veimme Dookan pieneläin tuhkaamoon ja huomenna lähden hakemaan tuhkat.






















                                                                             
 




                                                                                                                                                                                                                   

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Uusia juttuja

Huh kun on kiirettä pitänyt niin, että ei ole ehtinyt käydä edes postaamassa moneen kuukauteen :O Ja nyt on sitten ehtinyt tapahtumaan jo paljon! Ja kuten kuvista näkyy niin lauma täällä on ehtinyt kasvaa yhdellä uudella tulokkaalla Tara nimisellä:)

Tara on syntynyt 17.9.2012 eli n.3kk vanha tyttö on.

Ja jostain syystä meidän Äijä on kuten Pimun myös Taran lempi kaveri :)

Tytöt tulee hienosti toimeen keskenään, mitä nyt joskus pieniä kahinoita leluista tai herkuista, koska toisella on aina parempi (vaikkakin kummallakin on aina samanlaiset namit ja lelut) :O)



<3
<3

Ja talvikin on ehtinyt tulla! Kyllä on saanut uuneja lämmitellä pakkanen kun on viime päivät hiponut 25-30 asteessa!



Mutta kyllä vain on luontokin kaunis <3

Ja nyt kun ei ole ollut ihan niin kiire töiden kanssa, on ollut pikkuisen aikaa sisustella ja askarrella :)



Nyt on saanut kukkia niiiin halvalla, että, että eihän sitä ole voinut olla ostamatta ( hyasintit 0,50 € /kpl) ja sisutus lehdessä kun oli mukava idea ainaisten suoja ruukkujen korvaamiseksi niin heti täytyi testata. Siis vanhasta kirjasta revin sivuja ja käärin ne ruukun ympärille sitten vain erilaisia nauhoja oman mielen mukaan ympärille ja siinä se. Toiseen laitoin vielä koristeeksi yhden aiemmin leikkelemistä tuohisydämistä ja kiinitin sen koristeluun väkertämälläni helmineulalla (niistä ensi kerralla lisää :) Ja nyt tuli käyttöä jo ajat sitten ostamalleni kruunu ruukulle ! ja viime syksynä tuli kerättyä pussillinen käpyjä niitä on mukava nyt käyttää koristelussa!



Maljakko (taitaapa alkuperältään olla viinipullo :) sai koristeeksi sydämen joita jo muuallakin vilahteli (niitäkin kun sai niin halvalla tiimarista 0,65 €/kpl) Ja tokihan ruusut täytyi saada hienosti esille kun isä toi ne äidille muutama päivä sitten (viime kerrasta on liki 30 vuotta :O )








Oikein ihania paukkupakkasia kaikille!



sunnuntai 12. elokuuta 2012

Viimeiset loma tunnelmat

Vielä viimeisiä fiilistelyjä lomalta! Viimeisenä päivänä käytiin vielä Rukan huipulla.



Tässä kohdin hieman mietimme, että onko kenties karhu jättänyt taljansa kesä teloille talvea odottamaan :)


<3

Ja kylläpä huipulla oli ihanan makoisia mustikoita! Pimu rrrrakastaa tuoreita mustikoita :)
Ja voi kuinka pieni vaeltelija oli illalla väsynyt





Ja taas kuten aina ,viimeisenä iltana löytyi se paras kala paikka. Mutta ensi vuonna sitten tiedetään minne mennä!




Ja kun päästiin metsä reissujen makuun, niin täytyy jatkaa samaa tahtia kotonakin. Mumppakin vielä jaksaa olla vauhdikkaasti mukana :) Ja kohta päästään puolukka metsään !!

Hauskaa loppu kesää!